Keijuniityn kuiskaus

"Keijut pidättävät hengitystään unikko kurkistaa verhonsa raosta Yksi terälehti värähtää, toinen avautuu Ensimmäinen unikko - ja maailma punastuu." Niityn perustamisesta kerron täällä  Keijuniitty, osa 1  ja siitä kuinka niityllä alkoi vihertää ja ensimmäiset kukat puhkesivat kukkaan kerron täällä  Keijuniitty, osa 2  . Ensimmäiset kukat, pellavat, puhkesivat siis kukkaan 40 päivää siementen kylvämisen jälkeen.  Olin aivan innoissani. Olin sittenkin onnistunut niityn kanssa. Uskoin myös että ruiskaunokit kukkivat pian, koska nuppuja oli todella paljon.  Ennen ruiskaunokkia kuitenkin avautui ensimmäiset unikot .  Ja sitten viimein 30.6. ruiskaunokit alkoivat aueta. Tässä vaiheessa olin super onnellinen ja niitty oli jo ylittänyt odotukseni. Löysin itseni monen monta kertaa päivän aikana ihailemassa kukkia niityn reunalla. En voinut uskoa sitä todeksi. Tunsin valtavaa kiitollisuutta ja välillä silmäkulmaani ilmestyi kyynel. Kaikki oli niin täydellistä....

"Niitty ei huuda vaan kuiskaa sen Avaa silmäsi niin näet kauneuden Täällä tanssivat keijut kukkien kätköissä, kastehelmissä, valonsäteissä." Viime vuosi oli rankkaa aikaa, surin koirani menetystä. Se ei ollut vain koira, se oli perheenjäsen, ystävä, se oli tyyppi, joka ymmärsi minua, tyyppi, joka hyväksyi minut kaikkine virheineni ja outouksineni.  Se rakasti ehdoitta. Ja minä sitä.  Mietit ehkä, miksi kerron tämän, miten se liittyy niittyyn mitenkään? Se oli osa surutyötä, ilman menetystä ei olisi syntynyt keijuniittyä, eikä montaa muutakaan asiaa.  Talvella rakentelin jäälyhtyjä, itkin, poltin kynttilöitä ja itkin taas, surin ihan täysillä . Pikkuhiljaa raastava suru alkoi vaihtua ikävään ja kiitollisuuteen niistä hetkistä jotka sain ystäväni kanssa viettää sekä kaikesta siitä mitä se minulle opetti itsestäni ja elämästä.  Talvi alkoi vaihtua kevääseen. Piti keksiä tekemistä. Minulla oli isohko piha, jossa kasvoi marjapensaita, omena- ja kirsikkapuu, kivikasassa ...

"Omenapuun varjossa hiljaisuus soi Sen oksilla tuuli ja keijut leikkiä voi Jos aivan hiljaa kuunnella alat Voit kuulla kuinka keijut laulavat." Tämä vanha omenapuu on minulle rakas, sen varjossa olen makaillut viltillä ja haaveillut. Olen ihastellut sen kukkien kauneutta ja harmitellut kuinka pian kukinta on ohi. Olen miettinyt pääni puhki mitä teen kaikille sen tuottamille omenoille, joinain vuonna herkullisen hyville ja joinain vuonna muumioille. Aina niille jokin päätepiste on löytynyt.  Viime keväänä otin riskin ja leikkasin oksia oikein urakalla, paljon enemmän kuin ohjeen mukaan olisi viisasta. Ja kuinkas kävikään, omenapuu antoi satoa enemmän kuin koskaan ja laadultaan parempaa kuin koskaan.  Omenoita jaoin kaikille niitä haluaville, tein piirakkaa, söin semmoisenaan ja hilloa keitin melkein 20litraa.  Meinasin leikata puuta lisää tänä keväänä, koska se on edelleen liian iso ja liian tiheä. Huomasin tänään, että puuhun on ilmestynyt pienet silmun alut ja nyt pel...